AVOIN TYÖPAIKKA

Oletko sinä kesän 2019 #summerfluentee?

Fluentin kesätyöpaikat ovat taas jaossa. Varmista heti, että olet yksi kesän 2019 fluentilaisista.

Nyt sinulla on mahdollisuus oppia uutta ammattilaisten parissa. Kesätyöntekijänä työskentelet ja opit osana tiimiä ja osallistut oikeisiin asiakasprojekteihin. Kesä 2019 tulee olemaan tärkeä askel kohti uraasi huippukehittäjänä.

Sinulla on suurin osa opinnoista takanasi tai olet kerryttänyt osaamistasi innokkaalla harrastamisella. Olet jo ohjelmoinut jotain oikeasti toimivaa joko verkkoselaimessa, mobiililaitteessa tai virtuaalitodellisuudessa.

Sinun ei tarvitse (vielä) tietää kaikkea, vaan olla halukas ja kykenevä oppimaan uutta.

 

#summerfluentee

Työt alkavat 3.6.2019 tai omien mahdollisuuksiesi mukaan jo toukokuun aikana. Voit työskennellä meillä aina elokuun loppuun saakka. Kesän jälkeen on mahdollista jatkaa hommia Fluentilla esimerkiksi osa-aikaisena harjoittelijana opintojen ohella. Moni kesätöissä tai harjoittelussa ollut on saanut meiltä vakituisen työpaikan.

Kesätyöaika Fluentilla voidaan myös laskea osaksi opintoihisi kuuluvaa työharjoittelua (sovi asiasta erikseen oppilaitoksesi kanssa).

 

Hae nyt!

Kesätyöhaku on käynnissä maaliskuun 2019 loppuun asti. Kannattaa kuitenkin laittaa hakemus tulemaan jo pikimmiten, koska paikat täytetään heti hyvien kesätyöntekijöiden löytyessä.

Kerro meille hakemuksessa parhaista opinto- ja harrastusprojekteistasi sekä liitä mukaan jäljennös opinnoistasi. Haluamme myös tietää lisää sinusta, tulevaisuuden suunnitelmistasi ja kehittymistoiveistasi.

Lähetä hakemuksesi, CV ja linkki portfolioosi osoitteeseen rekry@fluentprogress.fi otsikolla ”summerfluentee”.

 

Tutustu myös meidän harjoittelijaohjelmaan ja lue 5 faktaa harjoittelusta Fluentilla.

Lisätietoja

Jaa sosiaalisessa mediassa