Andreas Nilsson aloitti Fluentilla vanhempana ohjelmistokehittäjänä elokuussa. Hän on tehnyt ohjelmointia tavalla tai toisella jo 42 vuotta, mutta kaikista kiinnostavinta hänestä ovat kuitenkin ihmiset ja ihmisten ongelmat – ei teknologia.
Andreas Nilsson oli kahdeksanvuotias, kun hänen vanhempansa hankkivat hänelle tietokoneen. Nilsson aloitti koodaamisen saman tien – siihen aikaan alkuun pääseminen oli huomattavasti yksinkertaisempaa kuin nykyisin.
”Sitä vain koodattiin vaikkapa saadakseen jonkin elementin liikkumaan näytöllä, eikä kyse ollut mistään sen monimutkaisemmasta. Siitä oli helppo lähteä liikkeelle”, Nilsson muistelee.
Ohjelmointi seurasi mukana vuosi toisensa perään, ja myöhemmin Nilsson hakeutui opiskelemaan robotiikkaa yliopistoon.
”Olen koodannut enemmän tai vähemmän suurimpana osana päivistä tähänastisesta elämästäni. Viime aikoina olen tosin viettänyt tietoisesti useampia kuukausia, jolloin en koske ohjelmointiin, koska on hyväksi aivoille ottaa välillä vähän etäisyyttä”, Nilsson tuumaa.
Joensuu päihittää monet suurkaupungit
Andreas Nilsson törmäsi Fluentin työpaikkailmoitukseen etsiessään silloisessa asuinkaupungissaan Oslossa uusia työmahdollisuuksia. Suomalaistaustaisten tuttaviensa kautta hän oli saanut hyvän vaikutelman Suomesta ja maan työkulttuurista.
”Myös Fluentin työpaikkailmoituksen kielenkäyttö vetosi minuun, joten päätin hakea. Se oli onnekas sattuma”, Nilsson miettii.
Nilsson ei tiennyt Joensuusta ennakkoon mitään, mutta kertoo kotiutuneensa kaupunkiin mainiosti.
”Verrattuna vaikkapa Norjaan ihmiset tuntuvat olevan paljon onnellisempia täällä. Korkeakoulut tuovat kaupungille omanlaisensa sykkeen, ja mikä parasta, luonto on lähellä melkeinpä kaikkialla – se on minulle todella tärkeää hyvinvoinnin kannalta.”
Suomen ja Ruotsin työkulttuurit ovat siitä samanlaisia, että myös työntekijöillä on sananvaltaa, mikä on totta kai hyvä asia.
Ruotsalaislähtöinen Nilsson on ehtinyt työskennellä urallaan useissa Euroopan suurkaupungeissa.
”Eri kulttuureissa ja ympäristöissä työskennellessä oppii paljon. Silloin myös ymmärtää, kuinka paljon asioita pitää arjessa itsestäänselvyytenä. Tapoja tehdä ja nähdä asioita on lukuisia. Minusta on tullut melko vaativa asuinpaikkani suhteen, ja Joensuu on itse asiassa tuntunut ihan oikealta päätökseltä – paljon paremmalta kuin vaikkapa Lissabon, Praha tai Oslo”, Nilsson toteaa.
Nilsson kertoo nähneensä urallaan hyvin hierarkkisia työkulttuureja, joissa työntekijöitä ei välttämättä kohdella hyvin eikä heidän mielipiteitään kuunnella.
”Uraorientoitunut johto ei välttämättä tiedä ohjelmistokehityksestä mitään, joten yrityksessä tehdään helposti asioita, joissa ei ole järkeä. Jopa Norjassa työskentelykulttuuri voi olla sellainen, minkä vuoksi koinkin, että on aika vaihtaa maisemaa. Suomen ja Ruotsin työkulttuurit ovat siitä samanlaisia, että myös työntekijöillä on sananvaltaa, mikä on totta kai hyvä asia.”
Analogista virtuaalisen vastapainoksi
Teiden kunnossapito ja infraomaisuuden hallinta ovat Andreas Nilssonille alana uusi tuttavuus. Liikuntapaikkoihin liittyvä työ on sen sijaan Nilssonille tuttua tämän tehtyä aiemmin töitä muun muassa hiihtokeskuksille.
”Se, että Fluentin asiakaskunta koostuu pitkälti kunnista ja kaupungeista, oli yksi seikka, joka veti minua puoleensa. Olen ollut tekemässä aiemmin muun muassa yksityislentokoneiden varausjärjestelmää, ja sellainen on täysin merkityksetöntä. Tässä työssä tehdään jotakin, jolla on oikeasti merkitystä yhteiskunnan toimivuuden kannalta.”
Nilsson kertoo arvostavansa Fluentin tapaa tehdä ohjelmointia ryhmissä, mikä on hänen mukaansa paljon pitkäjänteisempää kuin yksin puurtaminen.
Tässä työssä tehdään jotakin, jolla on oikeasti merkitystä yhteiskunnan toimivuuden kannalta.
”Ohjelmistokehityksessä ei ole kyse siitä, kuinka paljon ja nopeasti kirjoitat koodia, vaan kuinka syvällisesti ymmärrät ongelman ja kuinka järkevästi ratkaiset sen.”
Vuosia sitten Nilsson teki alalla pitkää päivää, mutta sittemmin hän kertoo kiinnostuksen valokeilan siirtyneen.
”Olen ollut alalla lukuisissa eri työtehtävissä, ja vähitellen olen sisäistänyt, että useimmiten ongelmatilanteissa on kyse käyttäjän ymmärtämisestä. Teknologia itsessään ei enää kiinnosta minua lainkaan; kaikista kiinnostavinta ovat ihmiset, ihmisten ongelmat ja niiden ratkaiseminen”, Nilsson tuumaa.
Vapaa-ajallaan Nilsson kuluttaa Joensuun lenkkipolkuja koiransa Nessien kanssa. Ulkoilun lisäksi hän harrastaa itsepuolustusta ja tekee asioita käsillään – mitä vain analogista tietokoneella tapahtuvan työn vastapainoksi.
”Pianon tai kitaran soitto, piirtäminen, puutyöt… mikä vain käsillä tekeminen on hyväksi aivoille virtuaalisen työn vastapainoksi”, Nilsson summaa.
