Kainuun moottorikelkkamatkailuun liittyvän Kelkka Kainuu -hankkeen tavoitteet saavutettiin ja jopa ylitettiin. Fluent toimi hankkeen yhteistyökumppanina ja muun muassa tarjosi kelkkaurille ajantasaisen alustan kartta- ja paikkatietopalvelu Fluent Outdoorsin avulla.
Syksyllä 2023 alkanut Kelkka Kainuu -hanke saatiin kesäkuun lopussa päätökseensä. Fluent toimi Kelkka Kainuun yhteistyökumppanina koko hankkeen ajan.
EU-osarahoitteisen hankkeen pääasiallinen tarkoitus oli lisätä moottorikelkkailumatkailua koko Kainuun alueella ja tuoda näkyväksi Kainuun monipuoliset moottorikelkkailumahdollisuudet esimerkiksi kehittämällä matkailun sisältöjä sekä niihin kohdistettua markkinointia.
Hankkeen veturina toimivan Marjo Karttusen mukaan tavoitteisiin päästiin, ja tietyiltä osin ne jopa ylitettiin.
”Hankkeen tuloksena Kainuun moottorikelkkailumatkailun palvelut ja tuotteet ovat hyvin tarjolla ja löydettävissä. Lisäksi reittien kävijäseurantaa on kehitetty, mikä mahdollistaa muun muassa tarkoituksenmukaisemman markkinoinnin ja reittien kunnossapidon”, Marjo Karttunen kertoo.
Fluentin kävijälaskureilla lisätietoa urien käytöstä
Hankkeen tiimoilta kaikki Kainuun alueen moottorikelkkaurat saatiin näkyviin samalle alustalle osoitteeseen www.finlandoutdoors.fi. Sivusto näyttää kartalla kaikki Suomen Fluent Outdoors -alueet. Sittemmin Kainuulle perustettiin myös kokonaan oma alustansa, Kainuu Outdoors.
Moottorikelkkareittien lisäksi karttapalveluun lisättiin myös kaikki reittien varrella sijaitsevat palvelut, kuten tankkauspisteet, majoituspalvelut ja ravintolat.
Yhtenä hankkeen tavoitteena oli myös keskittyä yhtenäisluvan edistämiseen koko Kainuun mittakaavassa sekä perehtyä tulevaisuuden näkymiin moottorikelkkailussa.
Viime talvikaudella kelkkareittien liikenteessä oli noin 11 prosenttia kasvua edelliseen talveen verrattuna.
”Saimme hankkeessa aikaiseksi maakunnallisen yhteisluvan, joka otettiin käyttöön kaudelle 2024–2025. Lupamyynti aloitettiin pilottina Kajaanin kaupungin verkkokaupassa, ja myynti lähti todella hyvin käyntiin. Lupamyynnin verkkokauppa siirrettiin Kuhmon kaupungin ylläpitämään verkkokauppaan ennen hankkeen päättymistä. Kaikki Kainuun luvat ovat ostettavissa Kuhmon kaupungin verkkokaupasta”, Marjo Karttunen kertoo.
Fluent toimitti hanketta varten Kainuun kelkkaurien varrelle kävijälaskureita, jotka antoivat konkreettista dataa siitä, mitkä Kainuun alueen kelkkaurat ovat suosittuja, ja mitkä ovat kenties jääneet suuremman yleisön tietämättömiin. Tämä mahdollisti myös jo aiemmin mainittujen markkinointitoimenpiteiden tarkemman kohdentamisen sekä antoi vipuvartta kehitystoimenpiteille.
”Kävijälaskureilla kerätyn datan avulla selvisi muun muassa, että viime talvikaudella kelkkareittien liikenteessä oli noin 11 prosenttia kasvua edelliseen talveen verrattuna”, Karttunen kertoo.
Moottorikelkkamatkailu kiinnostaa kansainvälisesti
Kaudella 2023–2024 hanke huipentui Kainuun ympäriajoon, jossa joukko moottorikelkkailijoita ajoi tunnetun kelkkailijan Joni Maunusen johdolla läpi noin 500 kilometrin mittaisen Kainuun kierroksen raportoiden samalla reitin varrelta. Saattueen kulkua pystyi seuraamaan Fluent Outdoorsin kautta reaaliajassa.
Hankkeen yhteistyökumppanina Fluent myös markkinoi Kainuun kelkkauria niin kotimaassa kuin ulkomaillakin; Keski-Eurooppaan ja erityisesti sen saksankielisille alueille suunnatulla hakukonemainonnalla onnistuttiin tavoittamaan noin satatuhatta moottorikelkkailusta ja Pohjois-Euroopan matkailusta kiinnostunutta, mikä osaltaan osoitti, että talvimatkailulle ja lumisille aktiviteeteille on kysyntää. Niin ikään Kainuun kelkkaurista tehdyille lyhyille somevideoille saatiin kymmeniätuhansia katselukertoja.
Fluentilta saimme tärkeää apua eritoten moottorikelkkaurien markkinoimisessa kansainvälisille asiakkaille.
Kaiken kaikkiaan hankkeen kautta saatiin Marjo Karttusen mukaan tärkeää palautetta siitä, mikä Kainuun moottorikelkkamatkailussa on hyvää, ja toisaalta siitä, mitä kehitettävää aiheen ympärillä vielä on.
”Fluentilta saimme tärkeää apua eritoten moottorikelkkaurien markkinoimisessa kansainvälisille asiakkaille. Fluentilta saimme myös loistavaa tukea ja nopeita vastauksia kaikissa Fluent Outdoors -alustaan liittyvissä asioissa”, Karttunen summaa.
Kysy lisää Fluent Outdoorsin hyödyistä:
Mikko Hassinen
Kaupallinen johtaja
+358 50 374 8326
mikko.hassinen@fluentprogress.fi