Nivalassa nousi tarve palvelulle, joka näyttäisi niin liikunta- ja ulkoilupaikat kuin matkailukohteetkin samalla alustalla. Fluent Outdoors tarjosi asiaan ratkaisun.
Nivalan kaupunki on vienyt alueensa liikunnan ja matkailun uudelle tasolle Fluent Outdoors -palvelun avulla. Kaupunki näyttää omalla Fluent Outdoors -alustallaan niin talveen kuin kesäänkin sopivat kohteet ja aktiviteetit, kuten ulkoilureitit, hiihtoladut, skeittiparkit, uimarannat sekä laavut ja tulentekopaikat. Lisäksi kartalle on lisätty myös kaupungin lukuisat nähtävyydet aina pirunpelloista näköalapaikkoihin ja kivikautisiin asumuksiin.
”Nivalan kaupunki on ollut kautta aikojen myötämielinen liikunnan ja hyvinvoinnin edistämisessä, mikä näkyy muun muassa liikuntapaikkarakentamisessa. Uskon, että Fluent Outdoorsilla on vaikutusta aktiivisuuden kehittämisessä, koska sillä saadaan tuotua helposti esille syrjäisempiäkin liikunta-alueita ja monipuolistettua kaupunkilaisten käsitystä liikuntapaikkojen laajuudesta”, kertoo Nivalan liikuntapaikkapäällikkö Henri Heiska.
Fluent Outdoorsilla saadaan tuotua helposti esille syrjäisempiäkin liikunta-alueita ja monipuolistettua kaupunkilaisten käsitystä liikuntapaikkojen laajuudesta.
Nivalan kaupunki on käyttänyt Fluent Outdoorsia liikuntapaikkojen näyttämiseen kartalla jo pitkälti yli kymmenen vuoden ajan. Nivalassa liikuntapalveluista vastaa hieman poikkeuksellisesti kaupungin tytäryhtiö Nivalan Liikuntakeskus Oy, joka tuottaa kaikki Nivalan kunnalliset liikuntatoimen tehtävät ja liikuntapaikkojen ylläpidot.
”Toimimme omana yhtiönämme, mikä antaa mielestäni laajemman mahdollisuuden vaikuttaa ja tehdä päätöksiä liikuntaa edistäviin asioihin”, Heiska toteaa.
Ladut ja retkeilyreitit suurimmassa suosiossa
Noin kymmenentuhannen asukkaan Nivalassa haluttiin niin kuntalaisia kuin turistejakin ajatellen mahdollisimman helppokäyttöinen alusta, joka mahdollistaisi myös ajantasaisten kunnossapitotietojen näyttämisen. Tämä on kysytty ominaisuus erityisesti hiihtolatujen osalta.
”Fluent Outdoorsin tärkeimmät hyödyt ovat ehdottomasti sen helppokäyttöisyys ja paikannusominaisuus. Toisena on sitten se, että pystytään tietyillä liikuntapaikoilla tekemään ylläpitoon liittyviä aluerajauksia, jolloin kuntalaisille tulee näkymään, milloin kyseistä liikuntapaikkaa on viimeksi käyty hoitamassa”, Henri Heiska kertoo.
Fluent Outdoorsin tärkeimmät hyödyt ovat ehdottomasti sen helppokäyttöisyys ja paikannusominaisuus.
Kuten monessa muussakin kunnassa ja kaupungissa, myös Nivalassa Fluent Outdoorsin käyttö alkoi aikanaan hiihtolatujen hoidosta tiedottamisen vuoksi. Kun kunnassa tehtiin valtuustoaloite palvelusta, joka näyttäisi kaikki liikuntapaikat samalla alustalla, laajentui Outdoorsin käyttö kattamaan myös kaikki muut kaupungin liikunta- ja ulkoilukohteet.
”Latujen seuranta on edelleen se ehdottomasti seuratuin juttu talviaikaan, koska innokkaat hiihtäjät tykkäävät seurata, milloin se ’oma latu’ on käyty kunnostamassa. Toisena on varmasti sitten luonto- ja ulkoilureitit. Fluentista näkee myös kätevästi reittien mitat ja missä reitti kulkee, ja palveluun voi lisätä myös reittien varrella olevia nähtävyyksiä”, Heiska kuvaa.
Matkailukohteet samaan paikkaan
Viime aikoina Nivalassa on tuotu korostetusti esille myös kaupungin matkailukohteita ja nähtävyyksiä Näkyvä!-hankkeen myötä. Myös tässä Fluent Outdoors havaittiin Henri Heiskan mukaan hyödylliseksi alustaksi.
”Päätimme kaupungin kanssa yhteistyössä, että hanketta varten ei tehdä esimerkiksi uusia nettisivuja tai omaa alustaansa, vaan lisätään kohteet Fluent Outdoorsiin, koska sieltä tämä mahdollisuus jo löytyi”, Heiska kertoo.
Osana hanketta kaupunki onkin tuottanut myös monikanavaista sisältöä liittyen alueensa liikunta-, ulkoilu- ja matkailukohteisiin ja Fluent Outdoorsiin.
”Kyllähän se, että palvelusta löytyvät nyt myös matkailukohteet, varmasti motivoi heitä, jotka eivät palvelua käytä pelkästään liikunnan takia, vaan haluavat löytää paikallisia nähtävyyksiä. Monet Nivalan kohteet sattuvat toki olemaan esimerkiksi luontopolun varrella, jolloin on kätevää yhdistää pieni vaellusretki nähtävyydelle”, Henri Heiska tuumaa.
Nivala on Oulun Eteläisessä, Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva reilun 10 000 asukkaan kaupunki, josta löytyy maaseudun rauhaa ja tekemistä kaikenikäisille. Nivala tunnetaan vilkkaana maatalouspitäjänä sekä Suomen suurimman teollisuuskylän kotina, jossa panostetaan myös paljon vapaa-aikaan, liikuntaan ja kulttuuriin.