Työskentelen Fluent Progressilla ohjelmistokehittäjänä. Aloitin tammikuussa osa-aikaisena harjoittelijana tradenomi opintojen ohessa. Harjoittelujaksoni sujui mallikkaasti, ja sain jäädä taloon viralliseksi työntekijäksi. Jo harjoitteluaikana pääsin tekemään todellista kehitystyötä tuotteidemme parissa. Onnekseni minut otettiin tiimiin hyvin vastaan Fluentilla.
Uuden sovellusperheen ohjelmointi
Päätehtävänäni on Fluent Construction -tuoteperheeseen kuuluvan Fluent Planner-sovelluksen web-käyttöliittymän ohjelmointi. Meille tulee jatkuvasti ideoita uusista ominaisuuksista, jotka sitten toteutamme sovellukseen. Pääsen lähiaikoina koodaamaan myös mobiilisovellustamme Fluent Go!:ta, jota odotan innolla. Loikka mobiilisovellusten maailmaan ei onneksi ole kovin suuri, sillä Fluent Planner -sovelluksen ohjelmoinnissa käytämme React-kirjastoa, sekä Fluent Go! -sovellus on toteutettu React Nativella, joka on hyvin samankaltainen JavaScript-kirjasto.
Ala veti puoleensa jo sen takia, että työnäkymät ovat hyvät, mutta pidän myös ongelmanratkaisusta ja työn luovasta puolesta.
Päädyin Fluentille töihin, koska osaamiseni ja yrityksen tarpeet kohtasivat hyvin. Sain neuvoteltua työajat joustavasti opintoihini sopivaksi. Täällä pystyn kehittämään osaamistani, ja on myös hienoa nähdä oma kädenjälki integroituna tuotteeseen.
Töihin meneminen pitää aina olla kivaa, ja töissä viihtyminen auttaa jaksamaan. Koodaajat ovat myöskin sosiaalisia otuksia, ja on mukavaa päästä jutustelemaan töiden lomassa. Tiedän, että apua on aina saatavilla. Riittää kun hihkaisee puolelle tai toiselle. Työkavereiden kommentit ovat korvaamattomia, sillä teemme kehitystyötä asiakasta ajatellen, ja joku toinen voi huomata asioita, jotka eivät ole tulleet itsellä vielä mieleen.
Koodaus miesvaltainen ala – faktat suoriksi
Koodaus on yhtä tunteiden vuoristorataa. Välillä rintaa riipii ja hermoja kiristää, kun sovellus ei toimi niin kuin pitää. Joskus puolestaan tekee mieli hihkua riemusta ja taputtaa itseään selkään, kun ongelmat ratkeavat ja tuotos näyttää siltä miltä oli tarkoituskin.
Ala veti puoleensa jo sen takia, että työnäkymät ovat hyvät, mutta pidän myös ongelmanratkaisusta ja työn luovasta puolesta. Tehtävät ovat sopivan haastavia ja päätään joutuu väkisinkin käyttämään. Ohjelmistokehittäjänä uuden opiskelulta ei voi välttyä, ja se pitää mielen virkeänä.
IT-ala on kieltämättä miesvaltainen, mutta näin naisena näen sen mahdollisuutena erottua edukseni, ja teen samalla oman osani tilastojen keikauttamiseksi. Kuka muka sanoo, etteivät naiset ja tietokoneet sopisi hyvin yhteen?!